© Hannu Pyykkönen

 

Solea – elokuu 2004

Vierailu Tverin Karjalaan

 

Vajaat 200 km luoteeseen Moskovasta sijaitsee Tver, noin puolen miljoonan ihmisen venäläinen kaupunki. Tverillä on oma karjalainenkin historiansa ajalta, jolloin karjalainen kansa pakeni tälle alueelle ruotsalaisia ja heidän pakkokäännytystään.

 

Vielä nykyäänkin tuosta siirrosta on merkkejä ympäristön kylissä ja ihmisten puheessa. Uudempaa ”siirtolaisuutta” on sen sijaan heinolalaissyntyisen Kirsi Ritoniemen, nykyiseltä nimeltään äiti Julianan siirtyminen Tverin kaupungissa sijaitsevan Pyhän Katariinan igumeniaksi eli johtajaksi.

 

Igumenia Juliana – tai paikallisille vain ”maatuska” – on johtanut luostaria Tverissä jo vuodesta 1992 lähtien, ensin Tverissä ja Orshassa ja vuodesta 1996 lähtien vain Tverissä. Luostari perustettiin vanhan seurakuntakirkon ympärille ja siellä on tätä nykyä noin 25 sisarta, joista noin 10 on vihkiytynyt nunnaksi. Palveluksia luostarissa toimittaa 3 pappia, joista yksi on pappismunkki.

 

Luostarin aktiviteetteihin kuuluu mm. vanhainkoti, pyhäkoulu lapsille ja teologikoulu aikuisille. Maatuskan haaveena on saada luostariin lähivuosina myös oman alueen terveyskeskus. Luostarilla on kaksi muutakin kirkkoa lähiympäristössä. Pääkirkko on melko hyvässä kunnossa, mutta muut kirkot vaativat vielä paljon remontoimista.

 

Pyhäkoulussa käy sunnuntaisin paljon lapsia ja heitä opettavat siellä luostarin sisaret ja vapaaehtoistyöntekijät. Opetukseen kuuluu ortodoksisen uskonnon opetusta ja kirkollisten tai muuten hengellisten laulujen opettelemista. Vierailun aikana innostuneet ja tehtäväänsä hyvin valmistautuneet lapset esittivät maatuskalle ja hänen vierailleen ihastuttavan ohjelman täynnä runoja, lauluja ja soittoa.

 

Teologikoulussa aikuisille opetetaan samoja asioita hieman toisin menetelmin. Aikuisia, kirkosta kenties neuvostoaikana vieraantuneita ortodokseja opetetaan mm. kirkon tapojen tuntemiseen, opin sisältöjen ymmärtämiseen sekä kirkkolaulun taitamiseen. Oppitunteja pidetään paljon kirkossa mm. lauluja harjoitellen. Opettajina tässäkin koulussa toimivat luostarin omat sisaret, joissa on paljon korkeankin koulutuksen saaneita henkilöitä, mm. lääkärejä ja opettajia.

 

Vanhainkodissa hoidetaan tällä hetkellä rajallista määrää vanhuksia, sillä tilat eivät vielä salli suurempaa ihmismäärää. Sisarten ja vanhusten käytössä on vanha neuvostoaikainen liikekiinteistö, johon on kunnostettu niin keljat sisarille kuin asunnot vanhuksille. Tavoitteena on tulevaisuudessa saada vanhuksille oma rakennuksensa ja sisaristolle omansa.

 

Noin nelikymppisen suomalaisen igumenia Julianan työsarka näyttää meistä suomalaisista kohtuuttomalta ja sangen suurelta, mutta tuloksia on saatu aikaan jo muutamassa vuodessa melkoisesti. Syynä hyviin saavutuksiin on maatuskan vahva usko ja tarmo ryhtyä vaikeisiinkin töihin ja projekteihin. Myös hyvät yhteydet ympäristöön ja tukijoihin ovat auttaneet tässä työssä. Vierailumme yksi syy liittyi juuri tuohon yhteistyöhön, sillä mikkeliläinen yrittäjä Pertti Salmela lahjoitti luostarille hyvän ja tehokkaan traktorin tykötarpeineen.

 

Hannu Pyykkönen