© Hannu Pyykkönen, Mikkeli, 2000 -2005 (Julkaistu lehdessä: Länsi Savo – joulukuu 2000)

Hannun kotisivu -> Kuvia ja juttuja -> Kreikka / Vuorotteluvapaalla luostariin - vaihtoehto sekin


Vuorotteluvapaalla luostariin – vaihtoehto sekin

Vierailu luostarissa tuntuu meistä maallikoista aina hieman salaperäiseltä ja jopa mystiseltä kokemukselta. Luostariin liitetään paljon idealismia ja tunnetta. Luostariin menneitten ihmisten ratkaisuja pidetään helposti äärimmäisinä ja vaikuttavina, lopullisina. Mutta tunnemmeko sittenkään luostarielämää riittävästi ? Ovatko mielipiteemme vain kirjaviisautta ja salaperäisyyden tunteen muotoilemaa ihanteellisuutta. Siitä sain jonkinlaisen kuvan elettyäni vuorotteluvapaalla yli puoli vuotta kreikkalaisessa Pendelin luostarissa lähellä Ateenaa, Palio Pendelin kylässä.

Kolmenlaisia luostareita

Kreikkalaiset luostarit voitaneen jakaa karkeasti kolmeen eri tiukkuusluokkaan sääntöjensä ja typikonin eli jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan. Tiukinta kastia kreikkalaisessa luostarimaailmassa edustavat mm. pohjois-Kreikassa Halkidikin niemimaalla sijaitsevalla Athoksen itsenäisellä luostarialueella olevat luostarit ja etenkin eräät niiden sivuluostarit eli skiitat. Siellä vuorokausikin on jaettu kolmeen kahdeksantuntiseen jaksoon: yksi jakso työlle, toinen rukoukselle ja kolmas levolle. Eläminen on ehdotonta ja sisäinen kuri tiukkaa, luostarissa joko ollaan tai sieltä lähdetään pois, jos säätöihin ei totu.

Lievimmän linjan luostarit ovatkin sitten melkein vastakohtia noille Athoksen luostareille elämisen tiukkuudessa ja sääntöjen ankaruudessa. Munkit elävät tällaisissa luostareissa melkein kuin siviilielämässä erilaisine hyödykkeineen kuten autoineen ja matkapuhelimeen. Luostarista voi poistua pitkäksikin aikaa tai jopa asua luostarin ulkopuolella ja kuitenkin kuulua veljestöön.

Keskikastiin kuuluvat luostarit ovat sitten tiukkuudessaan ja säännöissään jostain noitten kahden välimaastosta. Tällaisia lienee enemmistö kreikkalaisista luostareista. Myös suomalaiset luostarit saattaisivat tällä samalla asteikolla lukeutua tähän keskikastiin.

Ruisleipää ja vaaleaa leipää

Hieman pelonsekaisin tuntein ja monin ennakkoluuloin alkoi elämiseni ”siviilimunkkina” kreikkalaisessa ortodoksisessa Pendelin luostarissa viime keväänä. Takana oli neljän kuukauden ”harjoittelujakso”, sveitsiläisessä kansainvälisessä instituutissa ja varsin monikultturisessa ja globaalissa ympäristössä. Sieltä sitten muutto keskelle kuumaa Kreikkaa. Kreikan kieltä taitamattomana moni asia tuntui heti täysin erilaiselta kuin kotona Suomessa.

Eräs kreikkalaistunut suomalainen luostarin asukas totesi kesällä hänen kanssaan keskusteltuani, että kreikkalainen liturgia, jumalanpalvelus, on hänen mielestään kuin aitoa ruisleipää, sitä oikeaa ja oikean makuista. Suomalaisesta, pitkälti slaavilaiseen perinteeseen pohjautuvasta liturgiasta, hän käytti vertausta vaaleasta leivästä. Se oli hänen mielestään makeampaa ja ei enää niin aitoa kuin kreikkalainen. Toki on selvää, että kulkeutuessaan muinaisesta Bysantista Venäjän kautta Suomeen, niin liturgiaan kuin muihinkin kirkollisiin tapoihin on matkan varrella tullut uusia elementtejä ja omia kansallisia piirteitä. Onko vertaus ruisleivästä ja vaaleasta leivästä sitten oikea, se onkin sitten varmasti eri asia.

Joka tapauksessa kreikkalainen liturgia on koko tämän puolen vuoden ajan tuntunut oudolta ja vieraalta, vaikka siinä on täsmälleen samat elementit kuin suomalaisessa liturgiassa. Samat rukoukset, suurin piirtein samat veisut vain eri sävelmin, mutta silti. Tottumus on toinen luonto ja liturgia ei avaudu helposti etenkään kieltä taitamattomalle. Päällimmäinen ajatus ensi kerran jälkeen oli, että liturgia muistutti enemmän turkkilaista palvelusta islamilaistyylisine lauluineen, kuin itselle tuttua ortodoksista jumalanpalvelusta.

Luostarielämää

Kaikissa luostareissa on oma päivärytminsä, joka säätelee täysin päivän ohjelmaa. Vierailtuani Athoksella sain tutustua myös tiukkaan rytmiin. Päivä alkoi klo 3 aamulla jumalanpalveluksella ja se kesti 5 tuntia, jonka jälkeen ruokailu, hieman lepoa ja sitten työtä ja taas illalla pitkä palvelus ja nukkumaan ajoissa, jotta jaksaa herätä taas klo 3.

Onneksi Pendelissä ei ole samanlainen rytmi, olisin siihen jo väsähtänyt melko pian. Pendelissä herätys tapahtuu aamulla noin kohta klo 6 jälkeen ja aamupalvelus tai liturgia alkaa aamulla klo 7. Riippuen palveluksesta (aamupalvelus vai liturgia), se kestää joko puolituntia tai jopa sunnuntaisin neljäkin tuntia. Ruokailu katkaisee työnteon arkena klo 13.30 ja levätä saa iltapäivällä muutaman tunnin. Illalla ehtoopalvelus alkaa klo 18 ja ruokailu on klo 20.30, jonka jälkeen on vapaata. Hiljaisuus alkaa luostarin porttien sulkeuduttua klo 22.30.

Melko säännellyltä tuo elämä tuntuu, jos sen mukaan pitäisi päivästä toiseen elää. Moni luostarin munkki käy kuitenkin ”työssä” luostarin ulkopuolella. Ateenassa on tällä hetkellä huutava pula papeista ja siksi useimmat pappismunkeista hoitavat jonkun seurakunnan tai kirkon palveluksia lähes päätyönään. Osa heitä jopa asuukin suurimman osan ajasta luostarin ulkopuolella. Myöskään meillä vierailijoilla ei ole pakkoa osallistua palveluksiin, meidän ainoastaan toivotaan osallistuvan mahdollisuuksiemme mukaan.

City-munkkila vai oikea luostari

Hieman hämmentävää on ollut kohdata maallisesta elämästä tuttuja elementtejä luostarimaailmassa. Etenkin sellaisia, joita ei ehkä olisi odottanut löytävänsä luostarista, kuten omat autot, matkapuhelimet, internet, tietokoneet, TV. Totta on tietysti, että uusi aika tuo mukanaan uudet tavat ja välineet, mutta silti niiden esiintyminen luostarissa hämmästytti. Totta on myös, että ei nykynuori välttämättä lähde ankeisiin olosuhteisiin, joissa ei ehkä noita elementtejä ole. Mutta silti lienen idealisti ja en edelleenkään pidä niitä luostariin sopivina ja joka ei ilman niitä voi elää, älköön menkö luostariin.

Eräs kreikkalainen tuttuni sanoikin hyvän vertailun, mistä erottaa ”oikean munkin” ja ”city-munkin”: katso rannetta ja takataskua, oikealla munkilla ei ole kelloa eikä kukkaroa. Kellon tilalla on kenties rukousnauha ja rahaa munkki ei luostarissa tarvitse missään.

Luostarin elämä on omalla tavallaan helppoakin. Ruoka tulee ajallaan, vaatteet tulevat luostarin puolesta ja ne huolletaan myös luostarin toimesta ja samalla tavalla moni muukin asia. Huomasin itse alkavani laitostua melko nopeasti luostariin muutettuani ja aloinkin aktiivisesti taistella sitä vastaan monin maallisinkin keinoin. Mutta varsinaisella luostarin asukkaalla laitostuminen on todellisuutta varsin pian ja sekin on jossain määrin huono asia, etenkin silloin kun luostarissa on ns. siviilityöntekijöitä asioita hoitamassa. Tietynlainen oikea ote elämään katoaa ja alkaa elämään liikaa ”tynnyrielämää”, jossa seinät ovat lähellä ja ongelmat myöskin.

Luostarin ongelmia

Millaisia ovat sitten ongelmat luostarissa ? Samanlaisia kuin maailmassakin, eivät ihmiset siitä oleellisesti muutu, kun heistä tulee luostarin asukkaita. Samanlaista yhteiselämää sekin on, tosin onhan siinä omia pieniä erikoisuuksiansa.

Tavanomaisiin ennakkoluuloihin kuuluu meillä maallikoilla ajatella luostaria erilaisten ongelmaihmisten kaatopaikkana. Helposti leimaamme kaikki munkit naisvihaajiksi, sukupuolisesti kieroontuneiksi, elämässään epäonnistuneiksi tai kovia kokeneiksi, pettyneiksi jne. Saattaahan tuollaisiakin joukossa olla aivan kuten muussakin elämässä, mutta eivät kaikki tuollaisiin muotteihin sovi. Kyllä vähänkin suurempi luostari on oman yhteiskuntansa pienoismalli, samat ihmisten väliset lainalaisuudet sielläkin toimivat.

Mitkä ovat sitten syitä, jotka saavat ihmisen hakeutumaan luostariin. Samalla tavalla voisi kai kysyä, miksi joku on valinnut elämänurakseen pappeuden tai vaikka opettajan ammatin. Kaikelle on omat syynsä, niin varmasti luostariin menollekin. Joillakin taustalla voi olla joku katkera tai kova elämänkohtalo, pettymys tai vaikka epäonnistunut parisuhde, mutta on joukossa paljon sellaisia, jotten haaveena on lähes koko elämän ollut mennä luostariin munkiksi.

Munkki Ignatios

Pendelin luostarissa oleva Antiokian kreikkalainen munkki Ignatios voisi olla varmasti tyypillinen esimerkki mukista. Hän on nyt 25 vuotias ja ollut vajaat puolitoista vuotta luostarissa. Hän on syntynyt Antiokiassa ja tullut aikanaan opiskelemaan Ateenaan yliopistoon ja samalla mennyt luostariin. Yhä hän opiskelee saaden piakkoin valmiiksi teologiamaisterin tutkinnon ja tarkoituksena hänellä on jatkaa opintoja aina teologiantohtoriksi asti. Vuoden ajan hän oli luostarissa noviisina, kokelaana ja toukokuussa hänet vihittiin munkkeuteen. Ennen joulua hänet vihitään pappeuden ensimmäiseen asteeseen, diakoniksi ja aikanaan myöhemmin papiksi.

Munkki Ignatioksen tavoitteena on opiskelun jälkeen päästä suorittamaan hänelle tärkeää tehtävää, missiota, lähetystyötä ja pienenä haaveena hänellä on päästä aikanaan takaisin Antiokiaan tätä tehtävää suorittamaan. Koskaan ei tiedä, missä tehtävässä hänet tulevaisuudessa löytää, sillä kielitaitoisena (kreikka, englanti, turkki, arabia) hän pystyy suoriutumaan monista kansainvälisistäkin tehtävistä ja kaksoiskansalaisuus (Kreikka/Turkki) avaa mahdollisuudet myös ekumeenisen patriarkaatin palvelukseen menemisen Konstantinopoliin eli nykyiseen Istambuliin.

Munkki Ignatios kuten suurin osa Pendelin munkeista on akateemisesti koulutettuja. Veljestöön kuuluu kaikkiaan 65 henkilöä, joista luostarissa vakituisesti elää 18. Luostarissa elävistä kaksi on noviiseja, neljä munkkeja, yksi diakoni ja loput pappeja. Luostarin johtajan toimii igumeni Ioannis, Thermopylain piispa.


Hannu Pyykkönen

(artikkelin kirjoittaja vietti v. 2000 vuorotteluvapaataan ensin Sveitsissä Bosseyn ekumeenisessa instituutissa ja sitten Kreikassa Pendelin luostarissa, lue tarkemmin matkasta matkapäiväkirjasta -> [päiväkirjan sisällysluettelo])

Jälkikirjoitus (helmikuussa 2005)
Munkki Ignatios vihittiin munkkidiakoniksi ja pappismunkiksi. Hän toimii nykyisin Syyriassa Aleppossa Kreikan kirkon avustusjärjestön SDO:n tehtävissä (Solidarity Development Organization - vastaa ehkä suomalaista OrtAid-järjestöä).


Hannun kotisivu -> Kuvia ja juttuja -> Kreikka / Vuorotteluvapaalla luostariin - vaihtoehto sekin