© Hannu Pyykkönen, Mikkeli, 2001-2005 (Julkaistu lehdessä: Aamun Koitto – syyskuu 2000)

Hannun kotisivu -> Kuvia ja juttuja -> Kreikka / Kreikkalaista enkelielämää


Kreikkalaista enkelielämää

Kaikilla meillä lienee jonkinlainen kuva luostarista ja sen asukkaista, munkeista tai naisluostarissa nunnista. Useimmilla meistä tuo kuva on melko idealistinen ja ihanteellinen, kuva miehistä tai naisista rukoilemassa päivät pitkät ja välillä kovaa työntekoa. Kuva hurskaista ja hyveellisistä ihmisistä, jotka ovat luopuneet maallisen elämän riennoista hiljentyäkseen rukoukselle ja omistautuakseen Jumalan palvelemiselle.

Tuollaistahan se kai kauneimmillaan ja ihanteellisimmillaan on, mutta arkitodellisuus on monesti luostarissakin toisenlainen, arkisempi. Jos on tilaisuus vierailla eri maiden luostareissa, huomaa myös pian, että kulttuurilliset erot ovat melkoisia. Erot pitkälti johtuvat omasta kansallisesta identiteetistä kuin myös ortodoksisen uskonnon erilaisista painotuksista ja myös sen erilaisista ulkoisista muodoista ja tavoista.

Jos vierailee peräjälkeen venäläisessä, kreikkalaisessa ja suomalaisessa liturgiassa, eron huomaa jo siinä, ei siis ihme, että luostareissakin. Mikä on konservatiivisempi, mikä liberaalimpi, mikä bysanttilaisempi, mikä slaavilaisempi ja tietysti jokainen pitää omaansa ainoana oikeana ja parhaana.

Nyt kun on saanut elää jonkun aikaa seuraten ulkopuolisena tuota kreikkalaista enkelielämää, voi tehdä jotain havaintoja maallikon silmin. Tässäpä siis eräs tyypillinen päivä yhdessä kreikkalaisessa luostarissa, Pendelissä lähellä Ateenaa.

Päivä alkaa aamulla noin klo 6:45 ensin varovaisilla merkkiäänillä, jossa hakataan noin parin metrin mittaista isoa riimuista riippuvaa lautaa, talantoa, tietynlaisella rytmillä. Siitä soittaja siirtyy heti kohta vieressä oleviin pieneen kelloon ja metallipalaseen, simadroon, joilla herätys jatkuu ja lopuksi hän noin klo 6:50 soittaa luostarin kellotornin kelloja riittävän kovaa, että jokainen varmasti herää. Herätyskelloa ei siis tarvita !

Soitto on merkki alkavasta aamupalveluksesta, joka siis alkaa noin klo 7:00 ja kestää puolisen tuntia. Munkeilla ei aamiaista ole, vierailijat voivat halutessaan mennä keittiöön aamuteelle ja leivälle palveluksen jälkeen. Silloin kun on liturgia (lauantaisin, sunnuntaisin ja juhlapäivinä) palvelus kestää huomattavasti kauemmin, aamupalveluksen kera joskus jopa jonnekin lähelle puolta päivää, arkisin liturgia voi olla lyhyempikin.

Arkisin aamupalveluksen jälkeen alkaa työskentelyaika, kuka tekee mitäkin. Osa munkeista menee töihin piispan kansliaan, osa luostarin kansliaan, osa jonnekin seurakuntaan, osa jää luostariin ja tekee joitain pikkuaskareita, osa opiskelee yliopistossa. Tämä jakso kestää klo 13:00 asti, jolloin on lounas. Reilun puolentunnin lounaan jälkeen alkaa siesta, joka näyttää olevan varsin venyvä aikamääre Kreikassa. Normaalia lienee noin parin tunnin lepo ruuan jälkeen ja jossain klo 16:00 maissa voi sitten tehdä jälleen jotain pientä askaretta. Lepoajan voi toki käyttää vaikka opiskeluun, jos on siihen aihetta.

Klo 17:45 toistuu aamuinen erilaisten soittojen ketju talantolla, simadrolla ja kelloilla, sillä klo 18:00 alkaa ehtoopalvelus. Sen kesto on taas noin puolituntia. Palvelun jälkeen näyttäisi olevan vapaata suurimmalla osalla illalliseen asti, joka alkaa klo 20:00. Luostarin portit sulkeutuvat klo 22:30 ja ellei ole avainta, pitää siis tulla ajoissa kotiin. Opiskelevat munkit saattavat käydä myös illalla luennoilla, sillä yliopistossakin vietetään kuumimpaan päiväsaikaan taukoa.

Melko säänneltyähän tuo elämä on, jos sen noin elää. Kaikki munkit eivät osallistu kaikkiin palveluksiin, mukana on vain palveluksen toimittajat ja kuorossa laulavat. Edes sunnuntain liturgiassa eivät kaikki ole paikalla, se oli yllätys. Monet heistä ovat toimittamassa palveluksia omissa seurakunnissaan tai muissa kirkoissa. Tosin luostarissa olevien paikallaoloa kirkossa ei vaadita kuullakseen liturgian, se tulee kovaäänisten kautta ulos kovaa koko luostarialueelle kaikkien kuultavaksi.

Lauantaisin ja sunnuntaisin kirkko on täynnä läheisen kylän ihmisiä. Kirkossa on normaalisti paljon ihmisiä ja tämä ei ole edes kylän ainoa kirkko, muissakin on sama juttu, paljon ihmisiä. Viikonloppuisin on muutenkin huisketta luostarissa, sillä tämä on suosittu kastepaikka, jossa lapset kastetaan ja suku voi juhlia uutta ortodoksia. Parhaimmillaan viikonlopun aikana saattaa olla puolenkymmentä kastetta ja jokaisessa omat vieraansa, joten aika levotonta aikaa nuo viikonloput täällä luostarissa ovat. Tosin kastajia riittää, sillä pappismunkkeja luostarissa on useita ja he vuorollaan toimittavat kasteseremonioita.

Aika harvoin normaalin päivärytmin luostarissa muuttaa jokin erityinen seremonia vaikkapa munkiksi vihkiminen. Sellainenkin täällä oli toukokuun puolivälissä ja silloin veli Kristoksesta tuli munkki Ignatios. Vaikuttava seremonia, jossa monin konkreettisinkin tavoin tehdään selväksi niin tulevalle munkille itselleen kuin kirkossa mukana oleville ihmisille, että ko. henkilö on todellakin luopumassa maailmasta ja haluaa elää ns. enkelielämää. Lupaukset, munkin pukeminen kirkossa munkin asuun, hiusten leikkaaminen ja moni muu ovat vaikuttavia ja dramaattisia tapahtumia.

Seremonian päätyttyä uutta munkkia ei oikeastaan onnitella, häneltä vain kysytään: ”Mikä on nimesi, veli ?” johon vastauksen saatuaan kysyjän tulee kuuluvasti vastata: ”Aksios !” (otollinen).

Tuollaiselta siis näyttää lyhyen tarkastelun jälkeen olevan kreikkalaisen luostaripäivä Pendelissä. Fyysisesti ei kovin rasittavaa ainakaan täällä, jossa kaiken ruumiillisen työn tekevät muut kuin munkit. Mutta tämä ei ole ehkä paras vertailukohde, sillä Pendelin luostarin yhteydessä toimii yksi Kreikan interortodoksisista keskuksista, joka kenties tekee paikasta hieman normaalista poikkeavan.

Hannu Pyykkönen

(kirjoittaja vietti vuorotteluvapaata toukokuusta vuoden 2000 loppuun kreikkalaisessa Pendelin luostarissa)


Hannun kotisivu -> Kuvia ja juttuja -> Kreikka / Kreikkalaista enkelielämää