Päivä alkaa aikaisin aamulla. Aivoni ovat jo tottuneet noin 30+30+30 sekunnin mittaisiin talendon, simandron ja kirkonkellojen soittoketjuun, niin etten normaalisti edes aina herää soittoon. Tänä isänpäivän aamuna soittaja oli joku outo, joka halusi soittaa jokaista – puista talendoa, metallista simandroa ja kirkonkelloja – jokaista aina viisi minuuttia. No kyllähän siihen herää kuollutkin, saati sitten isä.

On sitten aivan eri asia, mihin aikaan kukin sitten kirkkoon menee, mahdollisuudet ovat klo 7 ja 11 välissä. Kreikkalaiset perheet tulevat yleensä hyvin myöhään. Vanhat mummot ovat täälläkin kirkkojen vakiokalustoa alusta loppuun, mutta perheet ja etenkin isät tulevat kovin myöhään paikalle. Ja mitä rikkaampi, sitä myöhempään ja sitä enemmän eturiviin. Mielenkiintoisia ovat nämä yhdennellätoista hetkellä tulleet äveriäät kansalaiset, he todellakin suunnistavat koko valtaisan ruuhkan läpi eturiviin ottamaan ensimmäisinä vastaan Ehtoollisen.

Yleensä sunnuntaisin – suomalaisista poiketen – Ehtoolliseen osallistuu lapset ja pieni määrä aikuisia, todella vähän. Suomessahan ortodoksisessa kirkossa osallistuu sunnuntain liturgiassa suurin osa Ehtoolliselle. Ja siis kovin on eri kastisia ihmiset täällä kirkossakin, näin on kirkon ulkopuolella yleisestikin, mutta yllätys on ollut se, että tilanne on sama kirkossakin.

Tähän aikaan kirkossa on myös usein erilaisia viljan tai sadon tulosten siunaamisia. Monen sunnuntaina on siunattu leipää, jota sitten on jaettu kirkkokansalle omistajan, viljelijän toimesta. Arvatkaapa vain, ketkä ovat eturivissä sielläkin ! Niin oli tänä sunnuntainakin, mutta onnistuin saamaan kuitenkin pienen palan tätä makeaa, eriskummallisen makuista, mutta hyvää leipää.

Tapasin kirkossa kreikkalaisen tuttavani, joka vei minut palveluksen jälkeen autollaan Nea Pendeliin eli Uuteen Pendeliin kahville sikäläiseen paikalliseen kahvilaan. Tunnelma oli aito kreikkalainen ja tässä tapauksessa todella kreikkalainen ei ateenalainen. Ihmiset kahvilassa, miehiä muuten kaikki ja todennäköisesti vielä suurimmaksi osaksi isiä, olivat enimmäkseen muualta Kreikasta. Santorinista, muilta saarilta, pohjoisesta ja lukuisa joukko Kreetalta.

Tuttunikin on Kreetalta. Hän on työskennellyt muutama vuosi sitten Saksassa, ostanut sieltä itselleen Mersun ja elää nyt työtänsä tehden Melissassa, naapurikaupungissa. Näillä Kreikan karjalaisilla, kreetalaisilla, on oma kerho, kreetalainen klubi, Nea Pendelissä. Oma kerhohuoneisto ja pihamaa, jossa aina silloin tällöin viettävät kreetalaisia juhliaan. Kerhohuoneella istuimme nytkin maistellen omatekoista rakia, jota he tekevät tarvittaessa kerhohuoneella. Aika hyvä systeemi, sanoisin !

Kreetalainen yhteisö Pendelissä (Nea/uusi ja Palio/vanha) on melko suuri ja klubiinkin kuuluu yli 200 jäsentä. Toiminta on ainakin miesten keskuudessa aktiivista, vaikka kyllä perhejuhliakin on silloin tällöin. Tuolla siis sitten otimme isänpäivän maljat, kreetalaisten klubihuoneessa, Nea Pendelissä. Enpä olisi ikinä uskonut !

Rakin jälkeen palasimme vielä frappea nautiskelemaan kahvilaan. Miehet pelasivat backgammonia muistuttavaa peliä ja korttia, joivat pääasiassa kahvia ja seurustelivat kreikkalaisittain. Minulle, jolla lienee jo hieman alentunut kuulo, tuo kreikkalainen seurustelu on helppoa seurata. Normaalikuuloiselle suomalaiselle se olisi kai hirvittävää huutoa.

Aiheet vaihtelevat, mutta vakioaiheita ovat tietysti politiikan lisäksi jalkapallo. Etenkin kun paikalla olevista yksi on jonkin suuremman jalkapalloseuran puheenjohtaja ja toinen entinen puheenjohtaja. Joka tapauksessa tuolla intensiteetillä varustetussa suomalaisessa keskustelussa käytettäisiin jo puukkoja ja puntareita, täällä ainoastaan kovennetaan ääntä entisestään ja saadaan koko kahvila seurusteluun mukaan. Siinä ei tarvitse ymmärtää yhtään sanaa kreikkaa, riittää kun katselee ja ihmettelee moista näytelmää.

Siinä vierähtikin sitten aika iltapäivän lounaaseen ja lounaalla olikin aika kelpo ruokaa, riisiä ja lihaa sekä jälkiruokana suomalaisittain riisipuuroa kanelin kanssa. Paikalliseen retsinaakin alkaa jo olla tottunut niin, että ei huomaa enää pihkan makua. Laatu tosin vaihtelee tärpätistä nektariukseen, mutta niinhän se on kaikessa muussakin elämässä.

Lounaan jälkeen on aikaa lueskeluun ja lepäilyyn. Saa nähdä, miten Suomessa totun takaisin skandinaaviseen, protestanttiseen työmoraaliin, johon siis eivät kuulu päiväunet arkena. Jospa siihen löytyisi vaikka jokin pysyvä kokous päivittäin lounaan jälkeen. Päiväunien jälkeen on aikaa taas lukea ja kirjoittaakin tai mitä vain aina puoli kahdeksaan saakka, jolloin on illallinen.

Kesäaikaan siirtyminen ei siirtänyt munkkien illallista, kesäaikana se oli klo 20-21, talviaikana klo 19-20. Tukeva illallinen retsinoineen kaikkineen, siitäkin pois tottuminen vienee aikaa. Ruokailussa täällä on joka keskiviikko ja perjantai paastopäivä, jolloin ei syödä lihaa. Myös kaikki muutkin paastoajat huomioidaan ruuassa, Kohta eli 15.11. alkaa Joulupaasto, joka kestää aina Jouluaattoon asti eli 24.12. Paastoruokana on usein papuja, joita en enää Suomessa suostu syömään vähään aikaan vapaaehtoisesti, sen verran usein niitä täällä syön. Onneksi monenlaisia erilaisia papuja ja monella tavalla laitettuna, mutta silti.

Tuollainen siis oli minun kreikkalainen isänpäiväni. No, mitenkäs omat poikani asian noteerasivat ? Minkä isänpäivän, ajattelin heidän todennäköisesti kysyvän ! Siskonikin sanoi, että isänpäivän elää vain pienten lasten kautta ja siitä saa sitten nauttia ukkikin aikanaan. Mutta pojatpa yllättivät täysin isänsä, vanhemmalta tuli ensin onnitteluviesti ja myöhemmin nuoremmaltakin. Nuorimmaiseni Iljan viesti sai ilon kyyneleet silmiini. Mistä, jääköön se meidän kahden keskeiseksi asiaksi. Mutta kiitos Ilja ja Petja muistamisestanne. Jälleen kerran muistutitte minua konkreettisesti, että meidän aikuisten tulisi enemmän uskoa ja luottaa lapsiimme, järkeviin, nykyaikaisiin nuoriimme. Joskus se vain elon mutkaisella tiellä pääsee meiltä vanhemmilta unohtumaan.