Perjantaina 22.9 Pendeliin saapui venäläisiä. Kolmihenkinen Venäjän Pyhän Synodin valtuuttama virallinen delegaatio, jonka tarkoituksena oli käydä kahdenvälisiä keskusteluja roomalaiskatolisen kirkon kanssa Italiassa joistain erityisaiheista. Ryhmän johtajana oli igumeni, arkkimandriitta Kirill (Pokrovskij) Nischni-Nowgorodista, hänen veljensä, kuuden lapsen isä ja seurakuntapappi, otets Igor sekä teologian opiskelija Konstantin Kouznetsou molemmat myös Niscni-Nowgorodista.

Totuttuun tyyliinsä luostarin munkit olivat pääsääntöisesti käytökseltään kuin seipään nielleitä ja ystävällisiä kuin lumiukot ja ei aikaakaan, kun olin keskustelussa naapurihuoneeseen majoittuneiden, hieman vastaanotosta hämmentyneiden venäläisten kanssa. Yritin selitellä asioita, minkä voin, mutta eipä siinä ollut enää paljoa tehtävissä. Autoin siinä, missä voin. He kävivät lauantaina Evianilla tutustumassa Pyhän Johannes Venäläisen elinmaisemiin, joten annoin heille kartan ja ajo-ohjeita.

Lauantaina illalla retkeltä palasi kolme tyytyväistä matkailijaa ja he pyysivät minut mukaansa viralliselle päättäjäisillalliselle lähitavernaan. Tulipa pitkästä aikaa syötyä hyvä ilta-ateria hyvien juomien kera ja hauskaa oli. Yhteinen kieli arkkimandriitan kanssa oli saksa ja Konstantinin kanssa saksa ja englanti. Konstantin opiskelee Saksassa Freiburgin yliopistossa. Siinä nautittiin ihmeellistä Metaxaa, loistavaa Tsantalista ja kerrottiin vitsejä ainakin kolmella kielellä Kreikan leudossa illassa neljästään. Luostarin edustajaa ei sattuneesta syystä ollut paikalla.

Aamulla sain kyydin heidän autollaan Ateenaan Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, jossa oli venäläinen liturgia. Hyvinhän tuo sujui opastaminen Ateenan liikenteessä ja ajoimme suoraan kirkon pihaan, joka sijaitsee aivan ydinkeskustassa. Liturgia tuntui huomattavasti tutummalta kuin nämä kreikkalaiset liturgiat täällä luostarissa ja syynä tietysti oli kirkkomusiikki. Sama tunne valtasi minut kuin aikanaan Sveitsin Chambesyssa, kun menin ranskalaiseen, slaavilaistyyliseen liturgiaan. Tämän liturgian kaavan minäkin tunnen ja tuon ja tuon veisun tiedän ja osaan jopa laulaakin sen suomeksi. Tässä näkyi suomalaisen ortodoksisen liturgian juuret, ne ovat kyllä slaavilaisessa liturgiassa enemmän kuin kreikkalaisessa.

Lopuksi laulettu "Monia vuosia" toi melkein kyyneleet silmiin vaikuttavuudellaan ja moni muukin asia tuntui niin tutulta, että vain kieli oli jotain muuta kuin suomea. Kirkko oli täynnä niin venäläisiä emigrantteja kuin kreikkalaisia alkuasukkaita ja palveluksesta osa toimitettiinkin kreikaksi.

Liturgian jälkeen menimme katsomaan Ateenan pääkatedraalissa, Mitropolissa sijaitsevaa, Israelista lainassa olevaa kuuluisaa Jerusalemin ristiä, Kristuksen ristin reliikkiä. Se on noin parikymmentä senttiä korkea kauniisti koristeltu risti, jonka sisässä sanotaan olevan pieni pala sitä ristiä, johon Kristus aikanaan ristiinnaulittiin. Risti on vuosien saatossa historian eri vaiheissa kulkenut valloittajien ja kristittyjen mukana milloin minnekin, mutta nyt sitä säilytetään Jerusalemissa kreikkalaisortodoksisessa luostarissa.

Ristille oli kamalan pitkä, varmaan noin kolmetuntinen jono, mutta eräänlaisena virallisen venäläisen delegaation kutsuttuna suomalaisjäsenenä pääsin ryhmän mukana eri ovesta sisään ohi jonon. Hetki oli vaikuttava ja erikoinen. Ei sellaisia satu ihmisen eteen monta kertaa. Jono kulki hitaasti ristin ohi, ihmiset polvistuivat sen ääressä ja suutelivat suojakupua.

Kreikkalaisten ja venäläisten suhtautuminen reliikkeihin, pyhäinjäännöksiin on erilainen kuin meidän kylmien suomalaisten. Ehkä minunkin, suomalaisen ortodoksin suhdetta reliikkeihin on ajan saatossa laimentanut ympärillä olevan protestanttisen enemmistöyhteiskunnan kielteinen suhtautuminen niihin, mutta tuolla hetkellä huomasin suhtautuvani niihin jo huomattavasti hengellisemmin ja sujuvammin.

Olin äskettäin lukenut isä Markulta lahjaksi saamani Rene Gothonin kirjoittaman kirjan: "Tuntematon pyhiinvaeltaja", jossa kirjoittaja pohtii omaa pyhiinvaellustansa ja erittelee kohtaamiaan tunteita. Jotain pieniä aavistuksia noista tunteista koin minäkin tuona keskipäivän hetkinä Ateenan Mitropolissa tuon Jerusalemin ristin äärellä.

Hieman kuvaa ja tunnetta himmensi ajatus siitä, että Kreikan kirkko oli poliittisessa tarkoituksessa tuonut ristin Ateenaan. Se oli yksi ase taistelussa EU:ta vastaan, Kreikan hallituksen ID- eli henkilöllisyyskorttipolitiikkaa vastaan, mutta onneksi sain ajatuksen jäämään taka-alalle.

Mitropolin vierailun jälkeen erosin seurueesta ja palasin luostariin lumiukkojen pariin. Venäläiset jatkoivat matkaa Patrakseen ja sieltä Italiaan. Olipa ihmeellinen kohtaaminen ja luulen, että välillemme kehittyi noina lyhyinä hetkinä melko lämmin ystävyysside, joka voi vaikka joskus uudelleen konkretisoitua esimerkiksi vierailuna Nischni-Nowgorodiin.