Olin ostamassa jotain tavaraa kaupasta veljeni kanssa ja kuten tapoihin kuuluu tingin minkä ilkesin, Hinta oli tullutkin alas jo melkoisesti, kun sitten päätin hyväksyä tarjouksen ja sanoin kauppiaalle: "Ne, ne !" (Kyllä, kyllä!) Veljelleni tuli hätä käteen, hänkin kun piti hintaa jo ihan sopivana ja nopeasti hän huikkasi vierestä, että kylläpäs, "yes, yes".

Veljeni ei liene ainut kyllä-sanan kanssa ongelmiin joutunut, vaikkakin hänen kohdallaan tuo sana oli vielä lähempänä kielteistä nej-sanaa, jota hän elämässään päivittäin normaalisti puheessaan käyttää. Kreikkalaisen kiellonkin veljeni oppi varsin konkreettisella tavalla. Istuimme katukahvilassa vilvoittavien juomien ääressä, minulla frappea, veljelläni mitä lie mallasjuomaa, kun katukauppias tuli tarjoamaan meille paikallisia raaputusarpoja. Totesin hänelle puolihuolimattomasti: "Ohi !" (ei !) ja hän jatkoi matkaansa. Veljeni ihmetteli, mistä myyjä on suomea oppinut, kun meni noin nöyrästi ohi.

Noiden kieltojen ja myöntöjen sanallisten ilmauksien kanssa kyllä oppii pärjäämään piankin, mutta toista on sanojen miimisten ilmauksien, eleiden kanssa. Aikaisemmalla sivullani (Hallittu kaaos) kerroin taksimiesten mimiikasta, joka saattaa aiheuttaa jopa kyydistä jäämisen. Heillä tuo kulmien nostaminen ja pään taaksepäin vieminen on mennyt jaloimpaan muotoonsa ja he noita eleitä todella käyttävät jokapäiväisessä työssään. Kauan sain minäkin kysellä kioskilla bussilippuja, kun myyjä vain nosti kulmiaan ja nyökkäsi. Taisin siinä keretä sanoa jo haluamani lippujen lukumääränkin ja kysyä saman pari kolme kertaa, ennen kuin viesti meni perille.

Joissakin matkaoppaissa opetetaan, että kun kreikkalainen sanoo EI, hän nyökkää ja kun sanoo KYLLÄ, hän punoo päätään. Ei se ihan noin yksinkertaista ole, mutta sinnepäin. Kyllä tuo ein sanominen joskus nyökkäykseltä näyttää, kun päätä vedetään taaksepäin. Palaahan se pää sieltä takaisin väkisin ja nyökkäykseltä se saattaa äkisti meistä suomalaisista vaikuttaa. Eniten minusta ele viestittäisi: en tiedä, mutta kyllä se puhdas ei silti on. Joskus siihen liittyy kielellä aikaan Ts-ääni, joskus ei. Ja joskus tuo ei on niin ohut, että vain kulmakarvat liikkuvat. Ota siinä sitten selvää tarkoituksesta !

Mutta myöntäminen ja pään pudistaminen onkin sitten vaikeampi juttu. Varsinaisesti se ei ole päänpudistus, vaan siinä pää vedetään ikään kuin alaviistoon, kohti olkapäätä ja nyökätään. Kyllä sekin joissakin olosuhteissa päänpunomiselta näyttää. Niin ja siihen ei yleensä liity mitään sanallista ilmausta, ei edes tuota ne-sanaa. Joten jos kysyt taksia Kreikassa ja kuski punoo päätään, hyppää kyytiin, mutta jos hän nyökkäilee, etsi toinen taksi.

Toinen mistä matkaoppaat varoittelevat on kämmenen tai edes sormien näyttäminen kämmenpuolelta toiselle ihmiselle. Tuossa taustalla on ilmeisesti vanha turkkilainen tapa, jossa kämmentä näyttäen toivotetaan toinen syvimpään helvettiin ja joka jossain vaiheessa tuli myös Kreikkaan (mm. Turkista pakkosiirrettyjen kreikkalaisten mukana), mutta on mielestäni jo laimenemassa vaikutukseltaan. Voit aivan huoleti vilkuttaa avokämmenellä, pysäyttää taksin tai bussin kämmenpuolellakin, tervehtiä nostamalla kättä kämmenpuoli eteenpäin jne. Kyllä sen mieluummin tilanne ratkaisee, milloin ele tarkoittaa kuumaan paikkaan toivottamista, Seuraa takseja liikenteessä, he osaavat tuonkin taidon.

Tervehtiminen kreikkalaisittain on myös opeteltava asia. Ensinnäkin kreikassa ei ole erikseen ilmausta hyvälle huomenelle ja hyvälle päivälle, molemmissa tapauksissa käytetään sanaa "Kalimera". Se sana on pelottavan lähellä ilmausta, joka tarkoittaa hyvää iltaa, aivan kuten ranskan kielessäkin (ääntäen: bonsuur ja bonsuar siis yhden kirjaimen ero). Kreikassa ero on kaksi kirjainta: "Kalispera".

Kreikassa on erittäin tärkeää sanan painotus. Jos pyydät taksia viemään sinut Dafniin, sanan painotuksesta riippuen joudut eri paikkoihin ja toinen on huomattavasti kauempana kuin lähempi Dafni. Sanassa Kalimera paino on tavulla me ja sanassa Kalispera tavulla pe.

Oltuasi Kreikassa muutaman päivän, kuulet ihmisten tervehtivän sinua kuitenkin toisin. Näinhän on Suomessakin. Kyllä sielläkin sanotaan aika pian tuttavallisesti: terve. Kreikassa tuo terve on kaksi eri ilmausta: "Jassu" tai "Jassas". Jälkimmäistä käytetään, kun henkilö, jota tervehdit, on vanhempi, tuntematon sinulle tai kun tervehdit ryhmää. Jassu on siis varattu tutuille ja vanhemman tervehdykseksi nuoremmalle.

Parakalo-sanaan törmäät kaikkialla, vaikka ravintolassa: "Kirie, parakalo!" Sitä käytetään englannin please- sanan tapaan. Lähes kaikki pyyntölauseet, toiveet jne. aloitetaan sanalla parakalo, olkaa hyvä. Tuossa lopussa on osa: kalo, siis hyvä, se voi olla myös suomalaisemmassa muodossa: kala, mutta siitä kohta.

Kiitos on kreikaksi: "Efharisto". Sekin kuulostaa eri henkilöiden suussa erilaiselta, joskus tuntuu kuin alkutavu nieltäisiin, joskus ei, mutta paino joka tapauksessa on tavulla to ja sitä saa opetella suomalainen, jolta kai muutenkin tulee liian harvoin suusta ulos sana: "kiitos".

Kun aamulla tai vaikka päivän mittaan tapaa jo aikaisemmin näkemäsi kreikkalaisen, hän sanoo sinulle joko: "Ti kanis ?" tai kohteliaammin, teititellen: "Ti kanate ? " (mitä kuuluu ?). Siihen on viisainta vastata lyhyesti: "hyvää, kiitos" "Kala, efarosto", sillä jos todella kerrot mitä Sinulle kuuluu, hän ei sitä kuuntele. Testasin asiaa kerran Sveitsissä ja henkilö pääsi kymmenen metriä käytävällä, ennen kuin tajusi, etten ollut vastannut kysymykseen fraasilla. Kohteliasta on kysyä myös kysyjän vointia: "Essi ?" tai "Essis ?" (entä itse ?).

Tuo kala on siis hyvä ja sitä on viisasta kaikissa yhteyksissä viljellä. Kokki kysyy ruuasta, syötpä lihaa tai kalaa, vastaa: "kala". Ja jotta tietäisit sen vastakohdankin, sekin on meille suomalaisille tutuntuntuinen sana: kako. Näitä muita sanapareja ovat mm. iso/pieni = meghalo/mikro, halpa/kallis = ftino/akrivo, kuuma/kylmä = zesto/krio, auki/kiinni = anikto/klisto jne. Sanojen lopussa lienee perusmuodossaan s (siis meghalos/mikros), mutta noinkin niitä olen siis ilman ässää kuullut käytettävän. Siitä vain ostamaan "mia bira" ja perään siis voi täsmentää "meghalo".

Kadulla liikkuessasi saatat silloin tällöin kuulla erilaisia yksittäisiä sanoja, kuten Bah tai Po-po tai jopa Po-po-po-po taikka sitten Oopha. "Bah" tarkoittaa: "en usko", kun meillä Suomessa se saattaisi merkitä jotain: älä höpise. Kuinka monta po-poa sanotaan Kreikassa, riippuu siitä kuinka shokeerattu sanoja on. Vastine Suomessa voisi olla vaikka: "Hyvä Luoja". Jos jalkapallo joukkueesi häviää 0-1, sanot "po-po", mutta jos tappio on 0-10, sano ihmeessä jo "po-po-po-po". Oophaa käytetään vaikka varoituksena: "varo" tai jos kaadut tai kompastut silloin suomalaisen ohon korvikkeena.

Itse joudun noiden sanojen kanssa tekemisiin päivittäin Ateenan kadulla, kun silmäni nyrjähtävät milloin mihinkin toinen toistaan kauniimpaan kreikattareen. Ensin reaktio on toteamus silmilleni: "bah" ja kohta on pakko sanoa "po-po-po-po-po-po" ja kun törmään tolppaan: "oopha". Siitä sitä oppii !