Reilun viiden kuukauden Kreikassa oleskelun jälkeen uskaltautuu jo hieman pohtimaan, mitä on kreikkalaisuus tai millainen on kreikkalainen. Koska Kreikkaan tulemiseni liittyi voimakkaasti ortodoksiseen uskontooni, asioita on tietenkin nähnyt tästä näkökulmasta, mutta en usko sen vääristävän suuresti näkymää. Itse asiassa ehkä päinvastoin, nyt olen voinut tarkkailla ympäristöäni ikään kuin koko kreikkalaisen elämän keskipisteestä.

Kreikka on ortodoksinen valtio, täysin ortodoksinen valtio. Muilla uskonnoilla ei ole suurelti sijaa tässä valtiossa, vaikkakin niitä täällä joitain on ja kirkkojakin toki löytyy. Ei muita uskontoja kielletty ole Kreikassa ja kyllä he saavat uskontoaan vapaasti harjoittaa, mutta koska ortodoksisuus on niin voimakasta, ne eivät vain kuvasta erotu.

Tietenkin minun pitäisi itse ortodoksina olla tilanteeseen tyytyväinen, mutta jokin kuitenkin kalvaa asiassa. Olisikohan se suvaitsemattomuus, jota tässäkin asiassa näkee aika paljon täällä. Oman uskonnon lisäksi ei ole olemassa muita oikeita uskontoja ja toisin vähäisessäkin asiassa uskova kristitty on uhka. Näkökulma on hyvin kapea ja sorrutaan tuomitsemiseen ja hyökkäykseen toisia kohtaan. Englantilainen ortodoksipiispa Kallistos Ware on sanonut asiasta: "Tämä on vaarallista, koska ortodoksisuus ei ole tuomitsemista vaan valoa. Meidän ei pitäisi hyökätä vaan vakuuttaa toisia ihmisiä elämällämme."

Kreikkalaisilla on upea historia takanaan, mutta maailman melskeessä he ovat usein kadottaneet sen ja antaneet tai joutuneet antamaan mahdollisuuksien mennä ohitseen. Nyt he kuitenkin yhä haikailevat tuon historiansa perään ja odottavat muulta maailmalta historiansa mukaista kohtelua ja arvostusta.

Historian saatossa kreikkalaiset ovat menettäneet lähes kaikki upeat Antiikin rakennuksensa, ne ovat nyt kivikasoja, joilla tosin on upea menneisyys. Osaan tuhoa ovat tietysti syynä muut kuin kreikkalaiset, osan on tuhonnut luonnonvoimat, osan muut kansat joukossa mm. englantilaiset arkeologit, mutta osan kreikkalaiset omalla välinpitämättömyydellään ja silloisella menneisyyden vähäisellä arvostamisellaan. Nyt kun kurat on jo housussa, on turha enää haikailla niiden perään, se olisi tullut tehdä melkoinen määrä vuosia sitten.

Mutta koska heidän rakennuksillaan on tuollainen historia, tietysti ihmisilläkin on sama historia ja he tietenkin luulevat yhä olevansa yhtä jaloa kansaa kuin Sokrates, Aristoteles ja muut Kreikan viisaat. Siinä vain unohtuu monisatavuotinen (1453->1821/1913) turkkilainen kausi, joka lisäksi on aika lähihistoriassa ja vaikuttaa yhä monessa asiassa ja kreikkalaisessa elämäntyylissä. Siinä unohtuu roomalainen kausi (100 eKr.->395 jKr.), joka muokkasi helleenistä maailmaa roomalaiseksi. Ja siinä unohtuu jopa sekin, että mistä lienevätkään alun alkaen koko kreikkalaiset, kansakunta lähtöisin, Egyptistäkö vai jostain muualta ? Niin ja vain muutama kymmentä vuotta sitten, joskus 1920 luvulla pakkosiirrettiin miljoonia kreikkalaisia Turkista Kreikkaan, Toivatko he mukanaan kreikkalaisen historiansa ja elämäntyylinsä ?

Vähän pessimistiseltähän tuo kuva vaikuttaa, mutta ei kaikkia voi samaan muottiin laittaa. Kyllä täällä toki realistejakin on, jopa kirkon piirissä. Sellainen on mm. Pergamonin metropoliitta ja Tessalonikin yliopiston professori, Johannes Ziziulas, joka on yrittänyt monella tavoin vaikuttaa asioiden kulkuun ja kirjoittanut aiheesta lukuisia julkaisuja. Lainaan tässä yhden ajatuksen häneltä: "Fundamentalismi, oman tunnustuksen ylikorostus ja oman paikallisen perinteen selittäminen ainoaksi oikeaksi traditioksi ovat tappaneet Raamatun sanoman ja kirkon opin, muuttaneet omakohtaisesti eletyn perinteen ulkokohtaiseksi tapakulttuuriksi."

Silti kreikkalaisuus on toki muutakin kuin tämä pessimistinen henkilökuva, jonka olen tähän maalaillut. Onneksi on, sillä muutoin kuva olisi aika yksipuolinen ja ankara. Olen vain Matkallani kohdannut liian paljon noita pessimistejä, jotka sitten ovat voimakkaasti muovanneet kuvaani kreikkalaisuudesta ja kreikkalaisista. Onneksi etenkin Ateenan ulkopuolelta löytyy aitojakin ihmisiä, aitoja ja rehellisiä elämässään. Iloisia ja välittömiä, kenties niitä kreikkalaisia, joita minäkin läksin etsimään ja siltä osin Matka on vielä siis ilmeisesti kesken.