Kuten retki Athokselle, myös ajatus retkestä Meteoraan syntyi nopeasti, ilman suurempia tietoja perillepääsystä, majoituksesta, kulkemisista jne. Ja jälleen sain kokea sen tosiasian, että rohkea ja rämäpäinen retkisuunnittelu johti hyvään tulokseen.

Aloitimme matkan veljeni Vasileoksen (Vesan) kanssa taas junalla maanantaina Ateenasta, mutta tällä kertaa ei yöjunalla, vaan valoisan aikana päätepisteenä keskikreikkalainen kaupunki nimeltään Larissa. Lapulla jokunen hotellin nimi, saatuna ateenalaisilta tutuilta, Ateenan asemalle, josta IC-junalla Larissaan.

Olikin melkoinen junamatka. Molempien kommentti oli, ettei näin korkealle vuoristoon voi rakentaa junarataa, mutta siellä vain oltiin. Huikaisevien näköalojen äärellä, ensimmäisen luokan vaunussa, kylmää juotavaa maistellen ja maisemia ikkunasta ihaillen. Välillä läpi vuorien tunneleissa, välillä huikaisevissa korkeuksissa siltoja pitkin solien yli, välillä vuorenrinnettä kiertäen niin, että voi keskellä junaa nähdä samaan aikaan junan alkupään ja loppupään ja samalla pudotusta rinnettä alaspäin satoja metrejä.

Millaista lie talvella luistella jäätyneitä raiteita pitkin vuoria alas tai kiivetä ylös ? Ei oikein innostanut kokeilemaan, tämäkin jo hirvitti. Mutta kokemuksena silti melkoinen.

Larissasta saimme kohtuuhintaisen hotellin melko keskustasta ja myös auton vuokraus onnistui. Tiistaiaamuna istuimme jo kuin kaksi keijukaista pienessä Hyandai Athoksessa matkalla kohti Trikkalaa ja Vitoumasin luostaria, jonka sijainnista meillä ei ollut hajuakaan. Vitoumakseen menimme tapaamaan suomalaista nunnaa, sisar Kristodulia, joka on ollut luostarissa jo 27 vuotta.

Matka läpi ruuhkaisen Trikkalan, tienhaaran etsiminen ja moni muu, oli mielenkiintoista puuhaa. Menimme kerran jos toisenkin harhaan ja kysyimme taas tietä ja taas meidät johdatettiin harhaan, kunne kohtasimme yllättäin noin viisikymppisen kreikkalaisen miehen, joka puhui saksaa ja oli matkalla samaan suuntaan autollaan. Hän ajoi autollaan edellä ja näytti tien läpi labyrynttien ja antoi vielä selkeät ohjeetkin perillepääsyyn.

Tie Vitoumasiin oli kyllä viitoitettu, ainakin loppupäästään ja tie sinne oli loppupätkää lukuun ottamatta hyväkuntoinen. Loppuosa tiestä oli tietyön alla ja kulki ylös vuorille hiekkatienä. Perille pääsimme ja koska emme olleet ilmoittaneet tulostamme, sisar Kristoduli ei tietenkään ollut kotona. Paluu takaisin Megarhiin syömään jossain nimettömässä tavernassa jossain ei missään, kuten sen määrittelimme ja paluu muutaman tunnin kuluttua takaisin luostariin tapaamaan uudelleen sisarta.

Toisella kerralla tärppäsi ja ihmettelevä sisar saapui vierashuoneelle, jonne meidät oli ohjattu, hieman kummissaan, keitä mahtavat nämä suomalaiset oikein olla. Esittelyjen ja lyhyen rupattelun jälkeen pääsimme asiaan ja saimme sisar Kristodulilta fantastisen upean suullisen esittelyn Meteoran alueesta ja sen perusteella teimme retkisuunnitelmamme seuraavalle kahdelle päivälle.

Kolmen tunnin ajan sisar kertoi ja muisti tarkalleen kaikki nimet, vuosiluvut, paikat jne. ja minä yritin tehdä muistiinpanoja jatkosuunnitelmia varten. Välillä hyppäsimme sivuraiteille juttelemaan Suomen asioista, välillä muista Kreikan asioista, välillä kävimme tutustumassa luostarialueeseen. Kolmen tunnin tehopaketti meinasi saada pään pyörälle ja veljeni kysyikin huolestuneena, muistammekohan me tuon kaiken.

Ohjeiden auttamina löysimme illalla hyvän majapaikan Kastrakista aivan Meteoran juurelta ja aamulla aikaisin olimme jo matkalla ensimmäiselle luostarille. Tien varressa oli jo aamulla varhain monta linja-autollista ihmisiä menossa luostareihin, joten aloitimme vasemmanpuolisen tien kaukaisimmasta, Megalo Meteorosta eli Suuresta Meteoran luostarista.

Suuri Meteora on pyhitetty Kristuksen kirkastumiselle ja on todellakin suuri luostari kooltaan, mutta ei munkkien lukumäärältään. Munkkeja oli vain 7, mutta siviilityöntekijöitä moninkertaisesti. Päivittäin sesonkiaikana, joka lienee useita kuukausia, luostarissa vierailee noin 2000 turistia päivässä. Melkoista huisketta ja melkoista bisnestä. Kun jokainen turisti maksaa 500 drakmaa sisäänpääsystä, niistä kertyy sii 1000 000 drakmaa eli noin 20 000 markkaa päivässä tuloa ja lisäksi suurin osa vierailijoista ostaa jotain matkamuistomyymälästä, jossa hinnat ovat turistihintoja. Eli siis aikamoisia rahasummia luostari pyörittää ja niillä se työllistää suuren joukon paikallisia ihmisiä siviilitöissä, rakennustöissä jne. luostarissa, kunnostaa luostaria ja ilmeisesti myös jossain määärin avustaa muitakin luostareita.

Suuren Meteoran luostarin perusti Athanasios Meteoralainen (n. 13001380) (sikäli mikäli nyt käännös engalnnista: Athanasios the Meteorite, on oikein) joskus 14. vuosisadan puolivälin tienoilla ja se oli alku organisoidulle munkkilaisuudelle Meteorassa.

Toisena perustajana pidetään munkki Josafia, entistä kuningas Ioannis Uresis Angelos Komninos Palaelogosta, Thessalian kreikkalais- serbialaisen kuninkaan Epirus Simeon Uresis Palaelogosin (kuninkaana 1359-1370) poikaa. Kuninkaan istuin oli Trikalassa ja tämä kuningasmunkki Ioannis-Josaf syntyi joskus v. 1350 ja kuoli ehkä v. 1422. Myös hänen äitinsä Thomais oli ylhäistä kuninkaallista sukua, Epiruksen despootin Ioannis II Orsinin tytär ja tulevan Epiruksen despootin, Nikiforos II:n sisko. Suvun varoilla ja avustuksella kuningasmunkki Ionannis sai Suuren Meteoran kukoistukseen.

Kuten huomaat luostareista riittää tarinaa, tuo äskeinen oli lyhyt ajanjakso yhden luostarin historiasta. Tällä hetkellä Meteorassa on kuusi toimivaa luostaria ja muutamia autioita luostareita sekä jokunen raunioitunut luostari. Kaksi luostareista on nunnaluostareja, Pyhän Stefanin luostari ja Roussanoun luostari, joka tunnetaan myös nimellä Pyhän Barbaran luostari. Kolme luostareista on munkkiluostareja, edellä mainittu Suuri Meteora sekä Varlaamin luostari ja Pyhän Kolminaisuuden (Agia Triada) luostari. Yhdessä luostarissa, Pyhän Nikoloaos Anapafsasin (Levonantajan) luostarissa ei ole tällä hetkellä asukkaita, sillä munkit muuttivat siitä joskus 60-luvulla turistimassoja pakoon Athokselle ja perustivat sinne tänä päivänäkin kuuluisan Simonos Petroksen luostarin.

Asukkaita munkkeja ja nunnia on Meteorassa melko vähän, Suuressa Meteorassa 7, Varlaamissa 5, Agia Triadassa 4 munkkia, nunnia hieman enemmän, P.Stefanin luostarissa 25 ja Roussanoussa 11 eli kokonaisuudessaan hieman yli 50 henkeä. Lisäksi tulevat tietysti siviilit, jotka kuitenkin asuvat pääsääntöisesti luostarin ulkopuolella Kastrakissa tai Kalambakassa.

Vierailuamme Meteorassa auttoi valtavasti saamani Suomen ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispa Johanneksen suosituskirje ja lisäksi saimme sisar Kristodulilta eräänlaisen selvityskirjeen, joiden yhteisvaikutus oli huikaiseva. Pääsimme jonojen ohi sisään, meillä oli omat oppaamme ja saimme ottaa vastaan vieraanvaraisuutta luostarien edustustiloissa. Kaikki tämä hämmensi hieman ja erityisesti veljeni oli kuin ällikällä lyöty, taisi siinä samalla nousta oma arvostuksenikin veljeni silmissä ikään kuin oheistuotteena.

Olihan se ikimuistettavaa juoda teetä Suuressa Meteorassa isä Joasafin kanssa upeissa edustustiloissa korkealla vuoren huipulla tai Agia Triadassa isä Domethiuksen kanssa vinssihuoneessa vanhojen ruukkujen keskellä. Maittavia olivat myös sisar Maximan tarjoamat suklaa leivokset P.Stefanin luostarissa ja monet muut mukavat ja mieleen jääneet muistot näistä luostareista.

Kuvata sain lähes jokaisessa luostarissa melkein mitä vain edellä mainittujen kirjeiden avustamana, jopa niin, että muut turistit närkästyivät, kun yksi sai räpsyttää salamavaloaan paikassa, jossa oli isot taulut "No photos no videos". Ja nyt onkin minulla melkoinen kuvavarasto erityisesti kreikkalaisia marttyyri-ikoneja, joista olen ollut viimeaikoina erityisen kiinnostunut. Nuo ikonithan kuvaavat melko konkreettisesti kreikkalaisten pyhien ihmisten marttyyrikuolemia erityisesti turkkilaisvallan aikana. Useimmat niistä herättävät inhoa ja kauhistusta raakuudessaan ja konkretiassaan, mutta ovat erikoinen ja minulle suomalaisena ennen tuntematon ikonihaara. Noiden ikonien katselun jälkeen ymmärtää paremmin nykyisenkin yhteiskunnallisen ja poliittisen ja etenkin uskonnollisen asetelman kreikkalaisten ja turkkilaisten, ortodoksien ja isamilaisten, välillä

Meteora oli huikaiseva kokemus ja hyvällä omalla tunnolla voin suositella paikkaa kenelle vain. Varaa kuitenkin aikaa enemmän kuin päivän bussimatka ja luostarien läpijuoksu. Myös hyvät kengät ovat tarpeen kiivetessä tuhansia rappusia ylös ja alas, joten heikkokuntoisilta se ei onnistu. Bisnesympäristöstä ja maallistumisesta huolimatta Meteorassa voi kokea huikaisevia elämyksiä, kunhan avaat sydämesi asialle ja suljet pois kaiken turhan silmistäsi ja mielestäsi. Se kannattaa !