Moni Pendeli, 27.6.2000

Pyhiinvaellusmatka Athokselle


Kalimera


Elämässä on paljon asioita, joista jää paitsi, kun ei uskalla tai ei edes yritä uskaltaa. Kun rohkeasti ryhtyy toimeen, usein lopputulos on hyvä tai jopa erinomainen. Tällaiseksi muodostui myös pyhiinvaellusretkeni Pyhälle Vuorelle, Athokselle, joka täällä Kreikassa tunnetaan nimellä Agion Oros.

Athos sijaitsee yhdellä kolmesta Halkidikin niemistä, pohjois- Kreikassa noin 150 km päässä Tessalonikista itään. Niemi on noin 40 km pitkä ja 8-12 km leveä, 333 neliökilometrin suuruinen autonominen itsehallintoalue. Päästäkseen Athokselle pitää saada erityinen viisumi, jonka myöntää alueen hallintoviranomainen, Athoksen 20 luostarin edustajista muodostetun Pyhän Yhteisön alaisen Iera (Pyhän) Epistasian viranomaiset tiukan ja tarkan harkinnan jälkeen ja vain miehille. Naisilta on pääsy alueelle kokonaan kielletty.

Viisumin saantia varten matkustimme yöjunalla Ateenasta Tessalonikiin ystäväni, romanialaisen papin, isä Neculain kanssa. Moni epäili, että emme onnistu yrityksessämme tai että meillä tulee olemaan vaikeuksia saada viisumi, mutta tartuimme hetkestä kiinni ja päätimme yrittää. Pari varmistussoittoa paikan löytämiseksi ja ei kun matkaan kohti Pyhän Vuoren pyhiinvaeltajien toimistoa Tessalonikissa. Koska isä Neculai on pappi ja minulla oli hyvä suosituskirje arkkipiispa Johannekselta, mitään ongelmia rekisteröitymisessä ei ilmennyt. Isä Neculai oli kaiken varalta varannut jopa lahjuksia, jos jotain olisi ilmennyt, mutta kaikki sujui todella hyvin.

Sitten vai piti jollain tavalla järjestää itsensä 150 km päähän pienelle paikkakunnalle nimeltään Ouranoupolis, josta saimme nuo kaivatut viisumit ja pääsimme laivalla niemelle. Tieyhteyttä niemelle ei ole ja sinne pääsy on muutenkin melko vaikeaa maastollisten ja kasvillisuusolosuhteiden vuoksi. Yksi laiva päivässä vie matkustajat rannalla oleville muutaman luostarin satamaan tai päätepisteeseensä Dafniin, pieneen satamakylään niemen keskipaikkeilla. Sieltä voi sitten halutessaan jatkaa matkaa toisella laivalla, bussilla tai kävellen.

Herätys oli ollut aamulla Tessalonikissa klo 4:30 ja väsyttävän matkan päätteeksi menimme bussilla luostariin nimeltään Xeropotamou, jonne olimme edellisenä päivänä varanneet puhelimitse yöpaikat. Kaksi uupunutta pyhiinvaeltajaa saapui luostariin hikisinä, likaisina ja nälkäisinä. Onneksi muita majoittujia ei ollut paljon, koska luostari rajoittaa vierailijoiden lukumäärää ennakkoilmoittautumisella.

Luostari on yksi niemen vanhimpia, perustettu Paul Xeropotaminoksen toimesta joskus kymmenennellä vuosisadalla ja luostari on omistettu neljällekymmenelle marttyyrille (juhlapäivä on 9.3.)

Xeropotamoun (Kuivan joen) luostari on lähellä Dafnin satamaa ja siksi altis erilaisille matkailijoiden aiheuttamille häiriöille. Siksi luostarissa on tiukka kuri ja tarkat säännöt. Ovet ovat päivällä suljetut klo 8-11 ja silloin joko vietät aikaasi sisällä huoneessasi tai olet ulkona. Herätys on joka aamu ennen klo 4, jolloin on oltava kirkossa jumalanpalveluksessa. Palvelus kestää 3 tuntia ja heti sen perään on yhteinen lounas veljestön kanssa ruokalassa.

Tämä meille hieman outo aika herätä ja syödä johtuu siitä, että Athokselle ei ole sama aika Kreikan kanssa, vaan oma Bysantin aika, joka määritellään viikoittain Panteleimonin luostarin toimesta omien sääntöjen mukaan, mitkä säännöt eivät minulle selvinneet. Meidän siellä ollessa Athoksen aika siis oli 3 ja puoli tuntia edellä Kreikan (ja Suomen) aikaa. Kun herätys oli klo 4 Kreikan aikaa se siellä oli siis 7:30 ja kun lounas oli klo 7 Kreikan aikaa, Bysantin aikaa se oli klo 10:30 siis ihan normaaliin aikaan. Tosin olihan siihen hieman vaikea alkuun tottua !

Yllättävän nuoren igumeni Josifin johdolla tämä noin 25 munkkia käsittävä veljestö eli omaa kurinalaista elämäänsä yhteisössään. Luostarit ovat nykyään huomattavasti pienempiä veljestön kokoon katsottuna kuin joskus aikaisemmin historiassa. Esim. Panteleimonin luostarissa yksistään oli joskus noin 2000 munkkia, kun nykyään koko niemellä on noin 1500 munkkia. Tämä kertoo paitsi tietysti Panteleimonin luostarin valtavasta koosta, myös ajan hengestä. Maailman sotien jälkeen mm. Neuvostoliitosta nyk. Venäjältä oli vaikea päästä ulkomaille luostariin (Panteleimonin luostari oli nimenomaan venäläinen luostari) ja sama tilanne oli hieman muuallakin Jugoslaviassa (Serbiassa), Bulgariassa ja Romaniassa. Kreikkalaisia ei riittänyt kaikkiin luostareihin ja Kreikan valtio myös rajoitti mm. venäläisten pääsyä Athokselle, sillä kommunistinen Neuvostoliitto käytti luostareita ajoittain lähes sotilastukikohtina "sotilasmunkkeineen".

Xeropotamoussa vierailimme myös erakkomunkki, isä Spiridoun luona. Hän eli noin kilometrin päässä luostarista vuoren rinteeseen rakennetussa talossaan, jossa muuten oli myös viehättävä pieni kirkko. Paikalliseen tapaan saimme heti eteemme vesilasin ja ouzoa ja seurustelu saattoi alkaa. Isä Spiridon viettää melko ankaraa elämää vuorilla, hän on melko omavarainen, mutta saa tietysti kaiken muun tarvitsemansa luostarista. Tie erakkomajalle oli vaikea ja kaiken tavaran hän kuljettaakin sinne aasilla, joka oli hänen ainoa seuralaisensa.

Xeropotamousta menimme seuraavana päivänä Athoksen pääkaupunkiin Kariakseen (Karyes), josta jatkoimme heti matkaa Suurelle Lavralle (Lavra = pääluostari, iso luostari). Matka sinne taittui mutkaista ja huonokuntoista tietä pitkin vuoren rinteitä mutkitellen minibussilla eli paikallisella taksilla. Taksi oli täynnä pyhiinvaeltajia, sillä Suureen Lavraan voi mennä ilman ennakkovarausta. Me jatkoimme heti päästyämme perille (noin reilun 2 tunnin ajon jälkeen) jalkaisin matkaa Prodromoun skiitalle eli sivuluostarille.

Hikinen taival polttavassa kuumuudessa, pölyisellä tiellä, paahtavan auringon alla oli todellista pyhiinvaellusta. 15 min kävelyä ja vesitauko puun varjossa, jos sellainen löytyi (oma varjokin oli vain puolimetrinen), siinä kulkemisen ohjelma ja noin vajaan puolentoista tunnin kiipeämisen ja kävelyn jälkeen saavuimme melkein kotiin, Prodromouhin, pääkohteeseemme.

Prodromou on romanialainen skiitta, jossa puhutaan ja palvelukset toimitetaan romaniaksi ja oli luonnollista, että isä Neculai halusi sinne. Skiitassa on noin 25 munkkia ja he kaikki ovat siis romanialaisia tai moldavialaisia. Prodromou tarkoittaa Johanneksen suorittamaa Jeesuksen kastetta ja skiitta onkin omistettu Johannes Kasajalle.

Paikkana Prodromou oli täysin erilainen kuin Xeropotamou. Viehättävän vanhanaikaisissa, mutta siisteissä vierashuoneissa oli vain öljylamput, ei siis sähkövaloja, Munkit olivat ystävällisiä ja yksi heistä näytti meille koko skiitan, kaikki työpajat, kaikki museot, kirkot ja jopa kryptankin täynnä pääkalloja ja kuolleiden munkkien luita. Prodromoussa haudattu munkki kaivetaan haudastaan 7 vuoden kuluttua kuolemasta, luut pestään ja laitetaan kryptaan. Pääkalloon (mikäli munkki on ollut jollain tavalla merkittävä) laitetaan nimi ja se tulee saliin hyllylle suureen kalloriviin, muut luut viedään alas, lajitellaan hyllyille sääriluut omaan pinoon jne. Vaikuttava paikka !

Prodromoun lähellä on myös paikka, missä yksi Athoksen perustajista, munkki Athanasios on asunut luolassaan ja vierailimme myös siellä. Siellä oli nyt pieni kirkko jyrkässä vuorenrinteessä olevassa luolassa ja meno sinne oli melkoinen kokemus. Kirkossa oli myös yksi monista Athoksen ns. ihmeitä tekevistä ikoneista, joka oli yksi pyhiinvaelluksemme kohteista.

Myös Prodromou elää Athoksen ajassa, Bysantin ajassa ja herätys oli siellä tuntia aikaisempi, klo 3:ksi kirkkoon. Palvelus kesti 5 tuntia ja taisinpa sen aikana pari kertaa nukahtaakin pimeässä vain muutaman lampukan valaisemassa kirkossa takanurkan tuolissa, mutta igumeni, yli 80-vuotias isä Petroniu osallistui koko palvelukseen, Myös isä Neculai oli mukana aktiivisesti koko ajan lukijana ja laulajana ja suurimman osan seisoen. Olimme jokseenkin väsyneitä tämän palveluksen jälkeen, mutta ei auttanut, palveluksen jälkeen klo 8 (eli Bysantin aikaa 11:30) oli lounas veljestön kanssa ruokalassa. Mutta lounaan jälkeen uni maistoi !

Prodromoussa viehätti sen tyylikäs vanhanaikaisuus yhdistettynä moniin nykyajan mukavuuksiin. Kun Xeropotamoussa oli vessassa vain "itämaiset jalanjäljet" eli reikä lattiassa, Prodromoussa oli ihka oikeat porsliinipytyt, kun Xeropotamoussa sait kylpeä lavuaarissa, Prodromoussa oli suihku (tosin vain kylmää vettä, mutta suihku kuitenkin).

Skiitta on suuresti omavarainen ja tuottaa myös monia palveluksia (mm. kultausta, puusepänpalveluja, metallipajan palveluja) muillekin luostareille ja skiitoille. Siellä toteutui jollain aikaisemmalla sivullani mainitsemani ihanne, rukous ja kova työnteko. Skiitan ympärillä viljeltiin oliiveja, hedelmiä ja vihanneksia ja niiden hoitamisessa oli valtava työ, jonka munkit ahkerasti tekivätkin. Myöhään iltaan tehtiin töitä, vaikka herätys oli jo aamulla klo 3:ksi. Ankaraa ja kurinalaista elämää, kilvoittelua, joka kuitenkin on ollut jokaisen henkilökohtainen ja vapaa ratkaisu.

Seuraavana päivänä matka taittui takaisin Suureen Lavraan taas jalkaisin ehkä vielä hieman kuumemmassa säässä ja pölyävällä tiellä. Siniset sandaalini ja housun lahkeeni olivat pian hiekanruskeat.

Suuri Lavra oli todella suuri, yli 50 munkkia ja vieraitakin päivästä riippuen saman verran tai enemmänkin, joskus jopa 100. Suurista massoista johtuen palvelut olivat sen mukaisia, kaikkea oli, mutta laatu ei ollut mitenkään hyvää. Huone oli ankea, savunhajuinen, ei pyyhkeitä, hieman suttuinen. Mutta sielläkin, kuten Xeropotamoussa, vaihdoin huoneeni illemmalla samaan huoneeseen isä Neculain kanssa, sillä paikallisen systeemin mukaan minut majoitettiin samaan ns. siviilien kanssa ja papisto sai oman huoneen. Xeropotamoussa huonekaverina oli mahtava kuorsaaja ja Suuressa Lavrassa huone haisi kamalasti savulle, siksi vaihdoin huonetta papiston tiloihin. Luvatta, mutta tilaa oli.

Suuressa Lavrassakin saimme omat romanialaiset oppaamme, jotka esittelivät meille koko suuren luostarin joka nurkan. Vaikuttavinta oli mennä sairastuvalle, jossa kuolemaa tekevä skeemamunkki omassa tilapäisessä keljassaan teki kuolemaa laihana ja riutuneena erilaisen tavarakasan keskellä. Jos elämä luostarissa on kovaa, niin on kuolemakin !

Suuresta Lavrasta aamulla klo 4 herätyksen jälkeen menimme taas minibussilla klo 7 pääkaupunkiin Kariakseen, jossa vierailimme mm. Koutloumoisioun luostarissa ja Pyhän Epistasian tiloissa kahvilla ja ouzolla ja tietysti paikallisen kirkon ihmeitä tekevän ikonin luona. Klo 10 bussilla Dafniin, josta klo 12 laivalla Oureoupolikseen ja sieltä taas bussilla Tessalonikiin, jossa olimme noin klo 17, siis 10 tunnin matkustamisen jälkeen. Vaihdoimme ennakolta ostamamme yöjunan makuupaikkalipun aikaisempaan junaan 1.luokkaan ja kotona Ateenassa olimme klo 2 yöllä uupuneina, mutta onnellisina. Matka kaikista matkan rasituksista huolimatta kannatti tehdä ja oli suurenmoinen kokemus, josta riittää kerrottavaa niin aikanaan lapsen lapsille kuin nyt teille.

Hannu



| Matkapäiväkirjani etusivu | Sisällysluettelo | Seuraavalle sivulle |