Château de Bossey, 7.3.2000
Kovin on sää tuntunut keväiseltä tai ajoittain jopa
kesäiseltä. Viikko sitten sunnuntaina lienee ollut kevään
lämpimin päivä, kun vuoristossakin oli lähes
parikymmentä astetta lämmintä. Aurinko paistoi ja lumet suli
vuorilla ihan silmissä.
Nyt on ollut taas kaunis viikonloppu, aurinkoinen, mutta ei yhtä
lämmin. Ehkä jotain noin +10 astetta. Koko viikoksi on luvassa
samanlaista säätä. Mukavaa ! Ensimmäiset vieraatkin
saapuvat viikonlopulla ja toivottavasti kaunista säätä
riittää heillekin.
Sunnuntaina tein taas tutustumismatkan ympäristöön. Ajoin eri
reittiä Jura-vuorten yli Ranskaan ja siellä ajelin leppoisassa
maalaismaisemassa vuoriston kylkeä tutustuen mm. upeaan Jouxin linnaan
(Château de Joux) paikkakunnalla nimeltään La Cluse-et-Mijoux.
Matka suuntautui Ranskasta sitten pohjois-Sveitsiin, saksankieliselle
alueelle. Oli ensin outoa ja erikoista havaita yhtäkkiä, että
minähän ymmärrän kaikki liikennetiedotteet, kyltit ja
mainokset, ennen kuin tajusin, nehän eivät ole ranskaksi vaan
saksaksi. Tämä kielipolitiikka on mielenkiintoinen lisä
elämää täällä Sveitsissä. Kielialueen raja
muuttuu kuin veitsellä leikaten, melkein tietystä kilometritolpasta
tienvarressa. Saksahan on pääkieli täällä, mutta
ranskasta pidetään sen kielialueella kiinni vähän
suomenruotsalaiseen tapaan. Onhan täällä sitten vielä kaksi
pienempää virallista kieltä: italia ja retoromania. Niitä
on näkynyt tähän asti pääasiassa vain paikallisissa
seteleissä.
Matkani kiersi toisen Sveitsin suuren järven, Neuchatelin ympäri.
Yllättävän paljon täällä kuitenkin on vettä
eli järviä, vaikka maa onkin niin vuoristoinen muutoin. Ja kaikki
pienetkin järvet (tai tähän aikaan vielä rannat) olivat
täynnä purjeveneitä.
Sunnuntai-iltapäivällä oli sitten mahtava ruuhka teillä.
Kaikki pääkaupungin Bernin asukkaat olivat varmaan liikkeellä
(päätellen autojen BE-kirjaintunnuksesta) ja kaikki halusivat
käyttää samoja pikkuteitä kotiinkin mennessä.
Katsoinkin viisaimmaksi palata moottoritietä, jossa ei sitten ollut
minkäänlaista ruuhkaa. Kummallista !
Täällä Sveitsissä täytyy ostaa ns. vinjetti,
mikäli ajaa moottoriteille. Hinta on 40 CHF eli noin 150 FIM. Ranskassa on
erikoisempi systeemi, siellä moottoriteillä kerätään
tietullia ja jatkuvasti saa olla heittämässä 10 FFR (eli noin 9
FIM) tai 20 FFR kummallisiin kolikkokoreihin. Parempi tuo Sveitsin
järjestelmä joka tapauksessa, vaikka rikkaat sveitsiläiset silti
mieluummin jonottavat tuntikausia pikkuteiden jonossa kuin ostavat vinjetin.
Muutakin kesän tuntua on ilmassa. Söin viime viikolla
kevään ensimmäiset mansikat ja vadelmat. Täytyy sanoa,
että omituiselta tuntui syödä tuoreita (ei siis pakastettuja)
mansikoita ja vadelmia helmi-maaliskussa. Makuakin mansikoissa oli,
vaikkeivät ihan suomalaisia voitakaan muussa kuin koossa. Taitavat olla
niitä ns. EU-direktiivin määrittelemän kokoisia (vaikkei EU-
maassa ollakaan), mihin direktiiviin eivät muuten meinanneet suomalaiset
pienet, mutta maukkaat marjat millään kelvata. Taidettiin tarvita
ihan
oma erillissääntö marjoillemme.
Bosseyssa on taas ollut ihmisiä eripuolilta maailmaa. Armenian
(ortodoksinen) patriarkka poistui joukkoineen ja tilalle tuli ihmisiä
pohtimaan taas ortodoksista teologiaa. Hieman vilkkaampaa sakkia (siis ainakin
nuo ortodoksit ! Haa !) kuin edellinen ryhmä, mutta ei
lähelläkään IDHA-porukan fiilistä olla. Onneksi !
Koettakaa kestää lumituiskujenne ja pakkasten keskellä.
Käyn aina silloin tällöin vuoristossa katsomassa (ettei
pääse unohtumaan), millaista se olikaan se lumi !
Terveisin
Hannu
Château de Joux
Château de Prangins