IDHA 5-kurssi on ohi. Kurssilaisten kiihkeä kuukausi tiukkoine ohjelmineen, raskaine luentoineen ja hillittömine juhlimisineen on nyt ohi. Minä en ollut kurssilainen, mutta johtuneeko sosiaalisesta luonteestani vai mistä, mutta aika voimakkaasti elin näitten kansainvälisten kurssilaisten kanssa tämän kuukauden.

Osaan heistä solmin varsin lämpimät ja näissä olosuhteissa syvällisetkin suhteet. Mielenkiintoisia ihmisiä, lähes kolmestakymmenestä eri kansallisuudesta, mustia ja valkoisia, kristittyjä ja muslimeja, monenlaisia mielenkiintoisia elämän kohtaloita jokaisesta maanosasta.

Se täytyy sanoa, että kyllä tuollaiset kansainvälisessä avustustyössä sotakentillä tai muissa kriisi- ja katastrofialueilla työskentelevät ihmiset ovat ihan oma rotunsa. Jo aikaisemmin olen oppinut huomaamaan kansainvälisissä siviilitehtävissä (lähetystöissä ja miksei lähetystyössäkin jne.) työskentelevien ihmisten erilaatuisuuden, mutta kyllä tällainen humanitaarista apua antava joukko on vielä oma lukunsa.

Samaa noissa molemmissa ryhmissä on tietynlainen juurettomuus, kuulumattomuus mihinkään kansalliseen, etniseen tai ideologiseen taustaryhmäänsä. Jos tuollaisen ihmisen laittaisi kotimaahansa ns. normaaliin elämään, hän kuolisi ikävään tai johonkin vastaavaan melko pian.

Täällä olevassa ryhmässä näkyi jatkuvassa tai ainakin usein toistuvassa pelossa elämisen vaikutukset. Ihmiset, jotka ovat nähneet Ruandan kauheudet, Kosovon pommitukset, Afrikan silmittömät kahnaukset ja tappamiset, Afganistanin uskonsodat ja monta muuta, eivät voi olla enää omia entisiä itseään, vaan heistä on tullut joko kyynikkoja tai jonkinmoisia auttamisen ideologisteja. Oma minä, oman perheen perustaminen ja jopa parisuhteen luominen ovat asioita, joihin heillä ei ole oikein varaa. Siinä voisi olla yksi syy juurettomuuteen.

Juurettomuus näkyi sitten mm. juhlinnassa. Ei tarvittu isoa syytä järjestää juhlat illaksi ja ne kestivät aina aikaiseen aamuun. Kumma kyllä kaikki jaksoivat vielä siinä ohessa opiskella noin klo 8:sta aamulla ilta kymmeneen. Lauantaisinkin iltapäivän tunneille asti.

Viimeisellä viikolla, kun kaikki alkoi hiljalleen loppua ja helpottua, juhlat huipentuivat ilta illan jälkeen. Perjantainen "graduation ceremony" ja "round table", jossa mukana oli monia kuuluisia maailmankansalaisia, huipensi kaiken. Päivätilaisuudessa mukana oli mm. Ruotsin ulkoministeriön valtiosihteeri (kabinettisihteeri) ja ilmeisesti tuleva Ruotsin USAn suurlähettiläs Jan Eliasson, entinen Britannian ulkoministeri ja EUn edustaja ja väliaikaishallitsija entisessä Jugoslaviassa, Lordi David Owen, Norjan entinen pääministeri ja nykyinen WHOn pääjohtaja Gro-Harlem Bruntland sekä YKn pakolaisasiain pääsihteeri madame S.Ogata. Lisäksi joukossa oli mukana erilaisten kansainvälisten järjestöjen (mm. ILO) pääsihteereitä, valtioiden suurlähettiläitä ja muita ns. virallisia edustajia pilvin pimein.

Mielenkiintoisia luentoja ja puheenvuoroja kuultiin, kurssilaiset ja muutkin voivat keskustella näitten ihmisten kanssa (ja havaita muuten samalla heidän ihmismäisyytensä eli samanlaisia ihmisiä, kuin muutkin). Ja illalla sitten taas juhlat asian kunniaksi.

Täytyy rehellisesti sanoa, että ihan hyvä, kun kurssi loppui ja ihmiset lähtivät kentälle töihinsä, kuka Itä- Timoriin, kuka Bangladeshiin, kuka minnekin. Ko. aikana meni aivan selvästi tietty saavutettu rauha ja seestyneisyys ja nyt tämän "sosiaalisen piikin" kadottua on tietysti alkuun kaihoisa tunne, mutta se muuttunee piankin tyytyväisyydeksi hiljaisuudesta ja kaikesta siitä, mitä täältä olen tullut hakemaan.

Maaliskuussa täällä alkaa taas toinen, tosin lyhytaikaisempi seminaari, ja en todellakaan aio ottaa samanlaista suhdetta tähän seminaariin ja sen ihmisiin, kuin tuli otettua tähän edelliseen. Nyt on taas aika tuijottaa napaansa !