Vuonna 1125

Ensimmäinen maininta Bosseyn feodaalialueesta, kun Humbert, Geneven piispa, antoi maatilan Bonmontin luostarille, jonka hallintaan se jäi uskonpuhdistukseen saakka.

Vuonna 1320

Guillaume de Joinville, Gex'n vapaaherra, antoi luostarin kyläläisille, jotka oli nimetty hänen hallintaansa, almuna ikuisesti, niin että munkit saattaisivat tällä tavalla viljellä Bosseyn, Bogisin ja muiden naapuriston maatilojen maitaan. Bossey oli tuohon aikaan ennen kaikkea viinin tuotantoaluetta.

Vuonna 1425

Eräässä vuoden 1425 inventaari-asiakirjassa sanotaan Bosseyn koostuvan talosta maineen, pysyvästä 60 posessta (likimäärin 30 eekkeriä) viinitarhoja järven sivustalla, 40 posessta (likim. 20 eekkeriä) peltoa ja erillisiä laidunmaita. Feodaalilinna oli nykyisen ruokasalin ja eteisaulan kohdalla. Kaikki mikä nyt on jäljellä tuosta rakennuksesta, on yhden ulkorakennuksen viiniprässin torni. Keskiajalla siinä oli Geneven kapitulin suojeluksessa oleva Neitsyt Marialle omistettu kappeli.

Vuonna 1536

Kun Vaudin kanttooni oli berniläisten miehittämä, omaisuudesta tuli aatelisläänitys Perroyn ja Rollen saarnamiehen, Dauphinessa asuvan Antoine Saunier Moiranilaisen alaisuuteen siirrettynä. Kalvin kritisoi rajusti aikaisemman työtoverinsa Fareln kautta tätä kirkon omaisuuden saalistamista.

Vuonna 1583

Saunierin poika möi Bosseyn N.Leger Dufour Collogensiläiselle Gaxiin.

Vuonna 1639

Bossey siirrettiin vapaaherra Fourcaultin välityksellä Jean Turrettinille, Italian protestanttisen perheen jäsenelle, joka oli asettunut asumaan Geneveen ensimmäisen pakomatkan aikoihin. Se jäi Turrettinin perheen omaisuudeksi, kunnes

Vuonna 1727

se siirrettiin Elisee Gillylle, Monthaudin paronille ja Preussiin kuninkaan kamariherralle, joka kuoli seuraavana vuonna.

Vuosina 1722-58

Jean-Louis Turrettini, Bosseyn vapaaherra, joka luultavasti rakennutti nykyisen linnan, châteaun.

Vuonna 1758

Aatelinen Jean-Louis-Jonan Emmanuel de Illens, Bosseyn viimeinen vapaaherra berniläisessä hallinnossa.

Vuonna 1789

Ranskan vallankumouksessa Bosseysta tuli yksityistä omaisuutta ja sen omistaja ei enää kantanut Bosseyn vapaaherran arvonimeä eikä hänellä ollut mitään oikeudellista valtaa.

Vuonna 1809

Madame de Staël, joka piti kuuluisaa salonkiansa n. 5 km päässä Coppetin linnassa, osti Bosseyn pojalleen Augustelle. Bosseysta tuli sillä tavalla älyllisen ja sosiaalisen elämän keskus. Auguste möi sen kaksi vuotta myöhemmin. Siitä alkaen château ei enää jäänyt samoihin käsiin pitkäksi aikaa.

Vuonna 1817

Mademoiselle Anne-Francoise-Elisabeth Lange, alankomaalaisen liikemiehen Michel-Jean Simonsin vaimo, jäätyään eläkkeelle näyteltyään 20 vuotta ranskalaisessa teatterissa, erityisesti Lecocqn rouva Angorin tytärtä ( La Fille de Madame Angor), osti Bosseyn. Tämän jakson aikana Bossey sai vastaan ottaa monia vieraita, mukaan lukien joitain nyt suljettuna olevan Château de Coppetin aikaisempia vieraita, kuten Bonstetten, Sismondi ja kenraali Jomini.

Vuonna 1825

Kun mademoiselle Lange kuoli Firentzessä, hänen puolisonsa siirsi hänen ruumiinsa takaisin Bosseyhin, balsamoi ja siirsi ruumiin Suureen Salonkiin kynttilänvaloon ikään kuin mausoleumiin. Vaudin kanttoonin viranomaiset puuttuivat asiaan ja määräsivät hänelle hautajaiset.

Vuonna 1837

Hänen tyttärensä, madame Palmyre Agassiz, vararikon kokeneena, joutui myymään Bosseyn.

Vuonna 1837

Seuraavia omistajia olivat: Munier & Massot, Jean-Daniel Audra, Joseph-Louis Villibourg, Louis-Dunbar-Brodie Gordon ja Grassetin kreivi Emmanuel-Ferdinand (1871-1904), jolla oli museo (nykyisessä ruokasalissa ja entisessä konferenssi-salissa, nykyisessä oleskelutilassa) rakennettuna tilana hänen italialaisten maalausten kokoelmalleen.

Vuonna 1904

Bossey myytiin madame Alice-Marguerite Chenevierelle, lyonilaisen pankkiirin tyttärelle. Hän toteutti erilaisia kehittämistöitä kuten esim. vesijohtoveden käyttöönoton. Hänen puolisonsa, M. Edmont Cheneviere, osti puistokadun, joka ulottuu suoraan alas järvelle ja on pisin laatuaan Sveitsissä. Hän osti myös hieman maata Bosseyn ja Belle Fermen väliltä ja sisusti museon musiikkihuoneeksi kalustaen se kokelmalla Napoleonin ja Napoleonin ajan muotokuvia ja radeerauksia. Mme Cheneviere osti myös La Petite Courden häälahjaksi pojallensa, eversti Fernand Chenevierelle, joka myöhemmin seurasi äitiänsä Bosseyn omistajana.

Vuonna 1930

Eversti Cheneviare teki erilaisia korjauksia ja parannuksia ja antoi chateaun amerikkalaisten tyttöjen sisäoppilaitokseksi. La Colombie nimettiin Colombin mukaan, joka oli viimeinen Chenevieren työntekijöistä, joka asui siellä.

Vuonna 1939

Châteaun rakennusta käytettiin puolalaisten sotilaiden internointiin.

Vuonna 1946

Heinäkuussa 1946, anteliaiden lahjoitusten turvin, KMN, Kirkkojen Maailmanneuvosto (WCC) hankki châteaun, etuterassin, avaran puutarhan ja pihamaan lammikon pohjoispuolelta viiden vuoden vuokrasopimuksella juuri perustetulle Ekumeeniselle Instituutille. Vuonna 1947 Ekumeeninen Instituutti osti Petit-Bosseyn se viimeiseltä omistajalta, M. Mischlerltä, pankkiirilta, lisärakennukseksi chateauelle majoittaakseen vieraitaan ja henkilökuntaansa.

Vuonna 1950

Lisälahjoitukset mahdollistivat KMN:n ostaa château, ulkorakennukset ja piha-alueet, käsittäen n. 68 eekkeriä eli 27 hehtaaria. Bosseysta tuli näin Ekumeenisen Instituutin pysyvä koti.

Vuonna 1951

Tammikuusta 1951 lokakuuhun 1952 Bossey koki sarjan muutoksia ja korjauksia, jotka tekivät sen paremmin sopivaksi tarkoitukseensa. Aikaisempi viiniprässi ja osa tornista yhdistettiin kappeliksi, johon asennettiin myöhemmin urut ja lasimaalausikkuna.

Vuosina 1962-64

Uudet lahjat mahdollistivat rakentaa asianmukaisen konferenssisalin ja uuden kirjastokiinteistön.

Lisätietoja löydät kirjoista: Les chateaux vaudois (Pierre Grellet, 1946) ja Céligny et environs (Guill. Fatio, 1950)